TSP- Kuinka ihmisrotu voi tänään?

Onko ihmisrotu rapistumassa?

 

Tämä seuraava kirjoitus on vaatimaton mielipide, joka kurkkaa ihmislajin kykyä kohdata oma ympäristönsä. Totuuksia se ei pysty tarjoamaan, mutta pohdintoja kyllä. (Lukuaika n.2-3min)

Matkaa tukemassa:
Puhdasplus.fi

Olen jo pitkään pohtinut kysymystä, onko meidän Homo sapiens sapienslaji rappeutumassa ennen aikojaan? Pystyykö lajimme vahvistumaan vai onko se menossa koko ajan heikompaan ja heikompaan suuntaan, jossa se ei enää selviä omassa elinympäristössään?

 

Mistä lähteä liikkeelle?

 

Palataan ajassa hieman taaksepäin. Itse asiassa noin 13 000 – 10 000 vuotta, jolloin aloimme siirtyä perinteisestä metsästäjä-keräilijä tavasta elää, uuteen kokeiluun, eli maanviljelyn alkamiseen.

 

Maanviljelys toi mukanaan sen, että alettiin enemmän ja enemmän luottaa yksittäisiin ravinnonlähteisiin, joita alettiin domestikoida (= kesyttää eri lajeja/eläimiä itsemme eduksi) eteenpäin. Kun siirryttiin maanviljelykseen, muutimme monta tapaa miten elimme. Se mitä söimme, miten liikuimme (vaeltamisesta, metsästyksestä – pellolle kyykkimään), miten aloimme rakentamaan isompia yhteisöjä ja kuinka sosiaaliset rakenteet muuttuivat metsästäjä-keräilijä yhteisöstä, maanviljelys hierarkiaan. Isoin pointti kuitenkin tässä on se, että elämä muuttui isosti.

Kun olemme luottaneet enemmän yksittäisiin ravinnonlähteisiin, niissä on ollut paljon pelissä. Ja kun domestikaatio heikentää kasvin kykyä selvitä muiden luonnon kasvien kanssa, niin sitten tarvitaan erilaisia järjestelmiä turvaamaan, ettei näin kävisi.  Tarvitaan jatkuvasti työtä sen eteen, että saisi satoa halutuista kasveista. Nykyisin tarvitaan ulkoista suojaa, myrkkyjä ja muokkausta, jotta heikentenyt kasvi selviää, villien lajitovereiden joukossa.

 

Ihmiset ovat domestikoineet ravinnonlähteitä ja eläimiä. Samalla kuitenkin olemme domestikoineet myös itseämme. Olemme tehneet itsestämme riippuvaisempia, heikompia, hauraampia kuin ehkä koskaan ennen? Määrällisesti olemme lisääntyneet räjähdysmaisesti, mutta kuinka on käynyt meidän kykymme selvitä omassa elinympäristössämme.

 

Samalla kun vähennämme jatkuvasti luonnonvaraista tilaa, vähennämme myös eläinten, kasvien ja erilaisten pieneliöiden tilaa. Tämä vaikuttaa ekosysteemin kokonaistilaan, joka vaikuttaa myös siihen, kuinka me ihmiset voidaan. On hyvä muistaa, että me olemme satoja vuosia tuhlanneet luonnonvaroja, saastuttaneet elinympäristömme, sekä hakannut metsiä, tappaneet eläimiä, pilattu juomavesiä, domestikoitu eläin/kasvilajeja oman mielemme mukaan. Näillä asioilla on vaikutus tänäkin päivänä siihen miten me voidaan.

 

Me emme voi ulkoistaa omaa itseämme pois terveyden kartalta. On helpompi syyttää bakteereja, viruksia ja milloin mitäkin, kuin miettiä omaa vaikutusta elinympäristöön ja siihen tuotua kuormitusta. Me saamme sitä, mitä tilaamme. Mikäli emme välitä ympäristöstämme, niin miksi ympäristön, mukautuvan järjestelmän, pitäisi välittää meistä? Onneksi voimme alkaa välittämään ja huoltamaan ympäristöä ja siinä samalla myös itseämme.

 

Mutta jos me mietitään vasta sitten, kun meitä vaivaa joku tauti, niin olemme jo jälkijunassa.

Me olemme osa luontoa, emme voi elää erillisenä siitä. Mikäli ihmislaji ei pysty selviämään luonnon kanssa, niin silloin on todella tärkeää kysyä miksi?

Koska ihminen on osa luontoa, me käymme jatkuvasti erilaista kommunikaatiota luonnon kanssa. Luonto, kuten ihmiskehokin on täynnä bakteereja, viruksia ja erilaisia sienirihmastoja löytyy kaikkialta luonnosta. Koska käymme kommunikaatiota, voidaan myös ajatella, että meidän järjestelmäämme pyritään päivittämään siihen tilaan, missä luonto on. Vanhaa järjestelmää pitää päivittää, jotta se pystyy kohtaamaan nykyiset haasteet. Ilman päivitystä järjestelmä ei toimi. Ilman päivitystä, kehossamme ei ole sitä tietoa, mitä tarvitaan nykyisen ympäristön kohtaamiseen.

 

Välillä tuntuu, että ajan henki näkee, ihmisen erillisenä olentona, luonnon kokonaisuudesta. Tapellaan, desinfioidaan, eristetään – ollaan jotain vastaan, sen sijaan, että löytäisimme rohkeutta olla osa kokonaisuutta.

 

Kun pesemme käsiä, pesemme pois iholla eläviä bakteereja.  Tämä vaikka Ihmisen iholla tulisi olla neliösenttiä kohti miljoonia bakteereja, joilla on tärkeä tehtävä ihmisen mm. immuunijärjestelmässä.

 

Kun pesemme maata, eli Mikäli köyhdytämme maata jatkuvilla luonnon antibiooteilla, kuten glyfosaatilla, niin pesemme pois maan iholta ja sen maaperästä eläviä bakteereja, joiden kuuluisi olla siellä ylläpitämässä tasapainoa.

 

Mikäli pesemme suolistoamme, eli Mikäli köyhdytämme omaa suolistomme bakteeristoa antibiooteilla, huonolla ravinnolla, stressillä, vähäisellä unella, niin teemme saman, köyhdytämme omaa ekosysteemimme kykyä selvitä ja edetä elinvoimaisena.

 

Kun joku häiritsee kommunikaatiota, epätasapaino saa aikaan, sen että joku nousee sitä tasapainottamaan.

 

 

Jos emme selviä omassa ekosysteemissämme, niin missä sitten? Olemmeko vieneet ihmislajin domestikaation niin pitkälle, että emme selviä juuri sillä planeetalla, mihin synnyimme?

 

Jos odotamme, että joku yksittäinen lääke, rokote, lisäravinne tai vihermehu pelastaa meidät, niin emme edelleenkään katso ydinsyytä, mikä on se syy, miksi yleensäkin tarvitsemme niitä? Pyritäänkö niillä paikkaamaan jotain, mikä unohtuu perusterveydessä? Ja jos valitsemme lajina luottaa enemmän ja enemmän ulkoiseen teknologiaan ja lääketieteeseen, tarvitsemme niitä tulevaisuudessa niitä enemmän ja enemmän, mikäli oma systeemimme heikkenee samaa vauhtia. Se mitä emme käytä, kuihtuu pois. Tällä hetkellä sanoisin, että ihmiset keskimäärin luottavat enemmän teknologiaan ja lääketieteeseen, kuin omaan sisäiseen kykyynsä tuottaa terveyttä ja kykyä mukautua ympäristön signaaleihin.

 

Minun mielestäni on ihan kohtuullista kysyä, että mihin suuntaan olemme ihmisrotua viemässä? Pystynkö allekirjoittamaan sen suunnan, mihin meitä isompi joukko on viemässä? Suurin osa valitsee länsimaisen tavan, jossa hyödynnetään erilaisia keksintöjä avittamaan ihmisen eloa tällä planeetalla. Näin teen itsekin. Valitsen käyttää teknologiaa, koska koen, että se auttaa minua työssäni. Valitsen käyttää yhteisiä palveluja, jotka helpottavat arkeani. Olen kesytetty ihmisversio, joka nauttii häikäilemättä maapallon resurssien käytöstä, omalla kotisohvallaan. Kyse ei ole joko tai valinnassa, mutta ehkä unohdamme tasapainottaa, mikäli valitsemme jonkun äärilaidan?

 

Samaan aikaan, pyrin muistuttamaan kehoani siitä, että se ei laiskistuisi kokonaan. Pyrin muistuttamaan siitä, että se tuottaisi itse lämpöä, kun menen kylmään. Pyrin muistuttamaan siitä, että se osaa tuottaa energiaa, kun minulla on nälkä, enkä syö (paasto). Siitä, että keho saa fyysistä ärsykettä liikkeen muodossa, joka pakottaa sen mukautumaan ärykkeeseen.

 

Pyrin muistuttamaan siitä, että hyvä uni on se kulmakivi, joka palauttaa, uudistaa, eheyttää, rakentaa ja tukee terveyttä kaikista kulmista katsottuna. Siitä, että olen itse vastuussa omista stressireaktioistani, jotka määrittelevät hermostoni toimintaa ja sitä mitä hormoneita, välittäjäaineita ja mekanismeja tuotetaan. Tuottaako ne terveyttä, vai syövätkö ne kykyäni selvitä ympäristössäni? Olen vastuussa siitä, mitä pistän mieleeni, mitä ajattelen ja kuinka koen maailmaa – luonko jatkuvasti uhkakuvia vai valitsenko nähdä myös niitä hyviäkin asioita päivässäni. Ja ennen kaikkea, olenko omassa ympäristössäni, kohtaanko lähimetsän, joet, järvet, sammaleet ja pistänkö sisääni elementtejä, jotka kehoni tunnistaa tuhansien vuosien ajalta, jotka myös ylläpitävät elimistön kykyä mennä eteenpäin mukautumiskykyisenä ja elinvoimaisena.

 

Ehkä minäkin olen häviävä laji, kun päätän valita kehoni oman kyvyn tuottaa minulle ja perheelleni hyvinvointia. Mikäli minulta evätään pääsy tämän sivilisaation rakenteisiin, sen takia, että en käytä valtavirran valitsemia menetelmiä, enkä lähtökohtaisesti valitse pitkän ajan strategiaksi taistella jokaista yksittäistä pieneliötä ja geenipakettia vastaan, vaan kohdata ne ja hyväksyä päivitykset.

 

Jos mietitään pelkästään viruksia, niin niitä on löydetty kaikista maapallon eliöistä, ja niillä on tärkeä rooli evoluutiossa ja ekosysteemin toimimisessa. Näyttää siltä, että ihminen ajattelee, pystyvänsä elämään niistä erillisenä, vaikka samaan aikaan kehossakin on täynnä elämää, jotka ei ole ihmissoluja. Me yritämme eristää elementtejä, jotka ovat olleet täällä miljoonia (ellei jopa aikojen alusta asti) vuosia ja levinneet koko maapalloon. Pelkästään viruksia on ilmassa, merivedessä ja maaperässä niin paljon, että minulla loppuu kyky edes sanoittaa niiden määrää ja nollien summaa. Mikäli valitsen taistella niitä vastaan, niin taistelu ei lopu koskaan.

 

 

 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että on paljon vastakkainasettelua, ihan kaikissa teemoissa. Kuitenkin olemme tulossa enemmän ja enemmän kaikki samankaltaiseksi. Ehkä tappelemme pienistä erimielisyyksistä, mutta ne asiat mistä kinastellaan on täysin samoja.

 

Tällä hetkellä iso osa haluaa valita teknologian, lääketieteen ja vaikkapa rokotukset ilman vaihtoehtoja. Mielestäni se on täysin ok valinta, mutta sen rinnalla pitäisi olla myös useampia vaihtoehtoja, kuinka integroida ihmisen luontaista terveyttä. Ja kumpikaan ei ole toisiaan poissulkeva. Ei tarvitse mennä luolaan asumaan ja jättää sivilisaatiota. Ei myöskään tarvitse mennä kyborgiluolaan ja ottaa kaiken pillereistä ja laitteista. Voi toki tehdä molemmin päin, mutta väliin mahtuu erilaisia fuusioita, joissa pyritään huomioimaan ihmisen terveyttä ja luonnon hyvinvointia samassa paketissa.

 

Mulla kiinnostaa lähtökohtaisesti se, kuinka me olemme ihmisrotuna selvinneet ja kohdanneet ympäröivää luontoa ja silti menneet eteenpäin. Mun näkökulmasta katsottuna, mitä enemmän yritämme erkaantua luonnosta, sitä enemmän haasteita koemme omassa ja lajimme terveydessä. Tällä hetkellä lähes kyseenalaistettu ajatus on, että on ”huono asia” saada joku tauti. Yritämme välttää sitä monin keinoin. Mutta kysymys, jota itse pohdin on se, että entä, jos tämä ei olekaan huono asia, vaan väistämätön pakko, joka voi auttaa meitä kohtaamaan tulevaisuuden haasteet?

 

Mikäli kohtelemme omaa elinympäristöä jatkossakin samalla tavalla, niin eikö ole itsestään selvää, että meillä on jo vuoden päästä uudet virus/geeni/bakteeri päivitykset, jotka joudumme kohtaamaan? Eikö ole selvää, että luonto tulee tuottamaan koko ajan uusia muunnelmia ympäröivään tilaan, jossa se on? Onko siis täysin huono asia, kohdata niitä, hyväksyä meidän oma roolimme niiden tulossa ja luottaa kykyymme selvitä niistä? Voin toki olla väärässäkin, ehkä parasta mitä ihmisrotu tarvii, onkin suojata itsensä täysin, näiltä ulkoisilta tekijöiltä. Mutta silti, en voi olla pohtimatta ajatusta siitä, kuinka tärkeää on kohdata oma luoma ympäristömme, ottaen itselle vastuun missä tilassa lajin terveys on.

 

Tärkein asia tässä kaikessa on se, että kuinka voimme eheyttää ihmisen terveyttä ja kuinka voisimme alkaa kunnioittamaan luonnon tärkeyttä, myös meidän itsekkäästä kulmastamme, sen tukiessa meidän terveyttämme. Kuinka me saadaan ymmärrettyä se, että itseasiassa niin ympäristön, kuin ihmistenkin keskuudessa tarvitaan monimuotoisuutta. Mikäli kaikista tulee samanlaisia, meistä saattaa tulla vehnän kaltaisia domestikoituja lajikkeita. Mutta jos kunnioitamme ja arvostamme meissä olevaa erilaisuutta, niin ehkä myös ymmärrämme silloin kuinka arvokkaita me itse olemme ja kuinka arvokkaita toiset ihmiset ovat erilaisine lahjoineen. Ja kuinka erilaisuus tukeekaan kokonaisuutta kaikista parhaiten.

 

Pyritään hyväksymään erilaiset tavat kohdata maailma. Luotetaan omaan kehoomme.
Luotetaan toisiin ihmisiin. Tehdään töitä sen eteen, että kommunikaatio toisten kanssa, luonnon kesken ja myös itsemme sisällä toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Mahdollisuuksia on valtavasti ympärillämme. Nämä mahdollisuudet vain odottavat käyttöön ottoa. Teet mitä tahansa, niin muista tehdä myös nämä:

 

• Nuku hyvin
• Käy ulkona
• Hengitä tietoisesti
• Löydä iloa ja riemua tuottavia asioita
• Syö puhdasta ruokaa ja vettä
• Puolusta sitä minkä koet arvokkaaksi
• Rakasta sun lähellä olevia ihmisiä, kuka tietää, vaikka muuttaisit heidän sisällä olevaa ekosysteemiä tuolla teolla parempaan suuntaan.